Palkitseminen
Verkkokauppa.comin toimielinten palkitseminen perustuu yhtiön palkitsemispolitiikkaan, josta osakkeenomistajat tekivät neuvoa-antavan päätöksen varsinaisessa yhtiökokouksessa 25.3.2021. Palkitsemispolitiikassa määritellään periaatteet ja päätöksentekoprosessit yhtiön toimielinten eli hallituksen sekä toimitusjohtajan ja mahdollisen toimitusjohtajan sijaisen palkitsemiselle.
Verkkokauppa.comin hallitukselle ja toimitusjohtajalle maksetut palkat ja palkkiot on esitetty vuosittain julkaistavassa palkitsemisraportissa.
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä ja palkitsemisraportti 2022
Hallitus
Yhtiökokous päättää vuosittain hallitus- ja valiokuntatyöskentelystä maksettavasta palkkiosta sekä niiden perusteista. Osakkeenomistajien nimitysvaliokunta valmistelee yhtiökokoukselle tehtävät hallituskokoonpanoa ja hallituksen palkitsemista koskevat ehdotukset.
Toimitusjohtaja ja johtoryhmä
Hallituksen palkitsemisvaliokunta valmistelee viitekehyksen yhtiön toimitusjohtajan ja johtoryhmän palkoista, palkkioista ja muista eduista. Hallitus päättää toimitusjohtajan ja toimitusjohtajan alaisuudessa toimivan johtoryhmän palkoista, palkkioista ja muista eduista palkitsemisvaliokunnan suosituksen perusteella.
Hallituksen jäsenten palkkiot koostuvat vuosipalkkioista, jotka maksetaan hallituksen jäsenyyden perusteella, sekä valiokuntapalkkioista, jotka perustuvat joko vuosipalkkioon tai kokouspalkkioon. Palkkiot vaihtelevat riippuen jäsenen roolista puheenjohtajana tai jäsenenä hallituksessa tai valiokunnassa.
Toimitusjohtajan palkkio koostuu kiinteästä palkasta ja luontoiseduista (kuten työsuhdeautosta ja -puhelimesta), tulos- ja toiminnallisten tavoitteiden saavuttamiseen liittyvästä kannustepalkkiosta sekä avainhenkilöiden osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä (katso ”Lyhyen ja pitkän aikavälin palkitsemisjärjestelmät” alla). Toimitusjohtajan kanssa on tehty kirjallinen toimitusjohtajasopimus. Sopimuksen mukaan toimitusjohtajan irtisanomisaika on 12 kuukautta. Toimitusjohtajaan sovelletaan lakisääteistä eläkeikää. Toimitusjohtajaan sovelletaan 12 kuukauden pituista kilpailu- ja rekrytointikieltoa. Lisäksi hänelle maksetaan johtajasopimuksen mukaan kuuden kuukauden palkkaa vastaava korvaus, mikäli työnantaja irtisanoo hänet ilman, että toimitusjohtaja on syyllistynyt sopimusrikkomukseen. Mikäli toimitusjohtaja irtisanoutuu itse, hänelle ei makseta mainittua kuuden kuukauden palkkaa vastaavaa korvausta.
Yhtiö maksaa Yhtiön toimitusjohtajan lakisääteiset eläkevakuutusmaksut. Toimitusjohtajalla ei ole lisäeläkesopimuksia Yhtiön kanssa eikä muita sopimuksia, joiden perusteella, toimitusjohtaja olisi oikeutettu lisäetuihin toimisopimuksen päättyessä.
Yhtiön johtoryhmän palkitsemisjärjestelmä koostuu peruspalkasta ja luontoiseduista (kuten työsuhdeautosta ja -puhelimesta), tulos- ja toiminnallisten tavoitteiden saavuttamiseen liittyvästä kannustepalkkiosta sekä avainhenkilöiden osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä (katso ”Lyhyen ja pitkän aikavälin palkitsemisjärjestelmät” alla). Peruspalkka voi koostua tuntipalkasta tai kuukausipalkasta. Eräille johtoryhmän jäsenille maksetaan kaupan alan työehtosopimuksen mukaiset korvaukset normaalin työajan ylittävästä työstä.
Johtoryhmän jäsenen työsuhteen päättyessä muusta kuin Yhtiöstä johtuvasta syystä, noudatetaan työsuhteen päätyttyä pääsääntöisesti kuuden kuukauden pituista kilpailukieltoa. Johtoryhmän jäsenellä on kyseiseltä ajalta oikeus kuukausittaiseen korvaukseen, joka vastaa hänelle säännölliseltä työajalta maksettua keskimääräistä kuukausittaista palkkaa.
Johtoryhmän jäsenillä ei ole lisäeläkesopimuksia Yhtiön kanssa eikä muita sopimuksia, joiden perusteella johtoryhmän jäsenet olisivat oikeutettuja lisäetuihin työsopimuksen päättyessä.
Toimitusjohtajan ja johtoryhmän palkkojen muuttuvat osat koostuvat lyhyen aikavälin palkitsemisjärjestelmistä sekä osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä, joka perustuu Yhtiön pitkäaikaisiin tavoitteisiin.
Vuonna 2022 Verkkokauppa.comilla oli käytössä pitkän aikavälin ja lyhyen aikavälin kannustinjärjestelmät toimitusjohtajalle. Pitkän aikavälin kannustinjärjestelmässä käynnissä oli tilikauden 2022 aikana hallituksen 13.2.2020 päättämä suoriteperusteinen lisäosakejärjestelmä 2020—2022, jolta ansaittava palkkio perustuu yhtiön osakkeen kokonaistuottoon osingot mukaan lukien. Lisäosakejärjestelmä pohjautuu osallistujan omaan sijoitukseen Verkkokauppa.comin osakkeeseen ja omaa sijoitusta vastaan ansaittaviin lisäosakkeisiin.
Lyhyen aikavälin kannustimen painopisteet vuonna 2022 olivat kannattavuuden parantumisessa ja kasvussa ja toimitusjohtajan ansaintakriteerit olivat painottuneet 25 prosenttisesti liikevaihdon kasvuun ja 75-prosenttisesti kannattavuuden parantumiseen. Yhtiö ei saavuttanut hallituksen asettamia tavoitteita koskien liikevaihdon kasvu tai kannattavuutta. Näin ollen toimitusjohtaja ei ansainnut lyhyen aikavälin kannustimesta palkkiota
30.3.2023 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti Verkkokauppa.comin hallitukselle maksetaan seuraavat vuosipalkkiot:
Päätettiin, että 50 prosenttia vuosipalkkiosta maksetaan markkinoilta hankittavina Verkkokauppa.com Oyj:n osakkeina tai vaihtoehtoisesti käyttämällä Yhtiön hallussa olevia omia osakkeita.
Hallituksen valiokuntien jäsenten vuosipalkkio toimikaudelta, joka päättyy vuoden 2024 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä on seuraava:
Valiokuntien palkkiot maksetaan rahana. Lisäksi hallituksen jäsenille korvataan hallitus- ja valiokuntatyöskentelyyn liittyvät kohtuulliset toteutuneet matka- ja majoituskulut sekä muut mahdolliset kustannukset.
Nimi | Asema | Hallituksen vuosipalkkio yhteensä | Palkkioina saatujen osakkeiden lukumäärä | |
---|---|---|---|---|
Arja Talma | Hallituksen puheenjohtaja, tarkastusvaliokunnan vpj, palkitsemisvaliokunnan pj 24.3.2022 alkaen | 70 000 (70 000) | 8 490 (3 678) | |
Christoffer Häggblom | Palkitsemisvaliokunnan jäsen, tarkastusvaliokunnan jäsen | 55 000 (55 000) | 6 670 (3 441) | |
Robert Burén | Jäsen 25.3.2021 asti | - (8 750) | - (453) | |
Mikael Hagman | Jäsen 4.1.2021 asti | - | - | |
Mikko Kärkkäinen | Jäsen | 35 000 (26 250) | 4 245 (1 613) | |
Frida Ridderstolpe | Jäsen 25.3.2021 alkaen | 35 000 (26 250) | 4 245 (1 613) | |
Johan Ryding | Jäsen 25.3.2021 alkaen | 35 000 (26 250) | 4 245 (1 637) | |
Kai Seikku | Jäsen, tarkastusvaliokunnan pj, palkitsemisvaliokunnan jäsen 25.3.2021 asti | 35 000 (35 000) | 4 245 (2 066) | |
Samuli Seppälä | Palkitsemisvaliokunnan jäsen, Tarkastusvaliokunnan jäsen, kummatkin 25.3.2021 saakka | 35 000 (35 000) | 0 (0) |
Suoritusperusteiden soveltaminen ja erääntyvät palkkiot
Vuonna 2022 Verkkokauppa.comin toimitusjohtajalla oli suoriteperusteinen lyhyen aikavälin kannustin sekä 13.2.2020 käynnistetty pitkän aikavälin suoriteperusteinen lisäosakejärjestelmä 2020–2022. Lyhyen aikavälin kannustimen tarkoitus on ohjata lyhyen aikavälin taloudellisen ja operatiivisten tavoitteiden saavuttamiseen ja palkita niiden saavuttamisesta yhtiön liiketoimintastrategian mukaisesti. Pitkän aikavälin kannustinjärjestelmän tarkoitus on palkita strategisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamisesta ja pitkäaikaisen omistaja-arvon luomisesta, yhdistää toimitusjohtajan ja yhtiön osakkeenomistajien tavoitteet sekä kerryttää toimitusjohtajan omistusta yhtiössä osakeomistusohjeistuksen mukaisesti.
Lyhyen aikavälin kannustimen ansaintakriteerit vuodelle 2022 perustuivat 25-prosenttisesti liikevaihdon kasvuun ja 75 prosenttisesti vertailukelpoisen liikevoiton (vertailukelpoinen EBIT) kasvuun. Toimitusjohtajan enimmäispalkkio lyhyen aikavälin kannustinjärjestelmässä tilikaudella 2022 vastasi kuuden kuukauden kiinteää palkkaa. Hallituksen tilikaudelle 2022 asettamia tavoitteita ei saavutettu.
Toimitusjohtajalle maksetut palkkiot vuonna 2022 (ja 2021)
Peruspalkka luontoisetuineen | 409 167 (441 544) |
Kannustepalkkiot | 10 224 (120 000) |
Pitkän aikavälin kannustimet | 55 660 (96 910) |
Yhteensä | 475 051 (658 454) |
Muiden johtoryhmän jäsenten palkasta, palkkioista ja muista eduista päättää yhtiön hallitus.
Johtoryhmän (pl. toimitusjohtaja) palkitseminen vuonna 2022 (ja 2021)
Peruspalkka luontoisetuineen | 1 535 411 (1 241 212 ) |
Kannustepalkkiot | 15 147 (193 820 ) |
Pitkän aikavälin kannustimet | 139 153 (326 387) |
Yhteensä | 1 689 711 (1 761 419) |
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä ja palkitsemisraportti 2022
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä ja palkitsemisraportti 2021
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä ja palkitsemisraportti 2020
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä ja palkitsemisraportti 2019
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä ja palkitsemisraportti 2018
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä ja palkitsemisraportti 2017
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä ja palkitsemisraportti 2016
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä ja palkitsemisraportti 2015